Tässä kuvia päivittäiseltä lenkkipolulta Mahmutlarissa. Hedelmiä joita nainen pitää sylissä yhdessä kuvassa on nimeltään mispeli. Hedelmät hän antoi meille syötäväksi, mutta talomme talonmies kehoitti olla syömättä niitä koska olivat hänen mielestä raakoja. Ystävällinen rouva pyysi meidat sisään teelle, koska sade meidät yllätti. Eipä ole usein tullut kutsua sisälle kenenkään kotiin kun Mannerheimintiella alkaa sataa.. Rouva osasi vain turkin kieltä, joten oli aika vaikea kommunikoida. Lapsista ja lastenlapsista siinä yritettiin keskustella. Täällä lasten merkitys ja jotenkin arvostus on tärkeämpää kuin meidän yhteiskunnassa. Kun tapaa täällä turkkilaisia ihmisiä he melkein heti alkavat kyselemään lapsisista ja montakao lastenlasta meillä on. Vieläpä ovat kiinnostuneet heidän nimistä. Tämä nainen joka tarjosi teetä kertoi että hänellä on kaksi lasta, toinen pitää ravintolaa meidän lähellä ja toinen on suorittanut akateeminen tutkinto Konyan yliopistossa. Kuvia katsottiin ja kehuttiin.
Kuva talon sisältä on otettu olohuoneesta. Joka paikassa oli siistiä mutta vaatimatonta.
Täällä ihmiset ovat ystävällisiä ja meillekin ovat pari kertaa tuntemattomat ihmiset kutsuneet teelle. Kerran tultiin dolmus-bussilla kaupungista ja aviopari nousi yhtaikaa bussista pois ja lähdettiin kävelemään samaan suuntaan. Keskusteltiin kävellessä mistä olemme jne. ja kun sitten lähdettiin eri suuntaan pyysivät meidät tuntemattomat ihmiset teelle. Silloin emme suostuneet vaan kiitimme kutsusta. Tämä aviopari näkyy joskus kadulla ja aina tervehdimme. Tuntuu mukavalta - maassa maan tavalla.
