sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Retki Urunlyn luolaan - aika seikkailu

Vielä piti päästä retkelle ja nyt kohti Antalyaa, ennen Manavgatia käännös oikealle Konyan tielle. Konyan tie kulkee Toros vuoriston reunoilla, välillä yli tuhannen metrin korkeudella ja välillä laskeudutaan jyrkästi alas . Lumi on paikoin aivan lähellä, välillä pinjametsää, ja ihastuttavia täydessä kukassa olevia hedelmäpuita.
Aksekin kohdalla käännytään länteen Ibradiin.Ibradi on vuoren rinteessä sijaitseva kylä ja talot 2-3 kerroksisia punatiili ja harjakattoisia. Hedelmätarhoja ja viinirypäleiden viljelyä, aitoa anatolialaista Turkkia. Rauhallista, kaunista ja vaurasta monin paikoin.
Vielä muutama kilometri ja Urunly kylän edustalla iso kyltti, jossa pyydetään turkiksi ja saksaksi vierailijoita olemaan siististi ja ottamaan oppaan mukaan. Kylän keskustassa talojen vierustalla istuu pitkä rivi miehiä, joille selitämme, että haluaisimme päästä "cavelle", joka muuten yksi maailman suurimpia. Opas järjestyy tuossa tuokiossa. Tietojemme mukaan kävelymatka luolalle kestäisi tunnin, mutta iloksemme perille asti menee nyt soratie vaikkakin kovin jyrkällä reunalla.
Edessä on syvä pieni järvi  ja siitä kohoaa korkea vuori kohtisuoraan ja suuri luolansuu. Oli kyllä yllätys, että otettiin soutuvene, pelastusliivit päälle ja luolaan. Tietysti luola oli sisältä valtava, hieno katosta ja seinistä, ja kosken pauhu valtava, vesi kirkasta ja valmista pullotettavaksi. Mutta koska emme todellakaan nähneet pimeydessä eteenpäin milloin tulisi putous ja milloin imu putousta kohti alkaisi, nousi pelko päälle ja opas souti lähemmäksi luolan suuta.

Ajoimme oppaan kotiin ja hän pyysi meitä pihalleen. Vaimo toi tarjottimella kylmää ayrania eli jugurttijuomaa lasikupeissa. Perheessä on n. 5 vuotias poika ja toisellakymmenellä oleva tyttö, luonnonlapsia. Pihapiiriiin otetiin iloksemme 2 aikuista ja 4 pientä mustaa vuohta. Ne olisivat mielellään tulleet syliin ja lapset jahtasivat niitä.

Perheen isoäiti tuli sukankutimensa kanssa istuskeleman seuraamme. Vertasimme kutomistapojamme ja oikean silmukan teemme samalla tavalla, mutta nurjasilmukka eri tavalla ja hän syötti langan niskan kautta, niin en tee. Perheen isoäidillä oli arvonsa mukainen kevyt, valkoinen, koristeltu huivi.
 
Kylän talot on rakennettu saman arkitehtoonisen kaavan mukaan, Noin 10x 10 sentin kokoista, paikallista kiveä päällekkäin ja parinkymmenensentin korkeudessa lankku ja pyöreä puupala. Talot pari kerroksisia ja erkkeri kohti etelää. Tässä talossa ei puuosia oltu käsitelty, mutta monissa muissa ne oli käsitelty punaruskeasti, mikä sopi erinomaisesti.
Näkymä pihalta oli henkeäsalpaava, hedelmäpuita kukassa, vihreätä niittyä , samanlaisia taloja rinteillä, lumipeitteiset vuoret edessä.Vielä muutama kuivattu viikuna tarjotaan ja meillä lähtö kohti Mahmutlaaria.
Käymme vielä Aksekissa, keskustassa on yliopisto ja sitä vastapäätä juomme kahvilassa teetä. Täällä on sitten miehet pukeutuneet mustiin, valkoisine paitoineen ja naiset korkokengissä. Ero tuntui valtavalta. Turkki on iso maa, tyylit vaihtuvat.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Ilallisella Hotelli Tuvanassa

Hotelli Tuvanan yhteydessä on maailman luokan ravintola. Viihtyisä, erikoiset nojatuolit musiikkia iltaisin. Henkilökunta huomaamatonta, pitkine mustine maahan ulottuvine esiliinoineen.Yhtenä iltana söimme Välimeren kalaa, oli kymmenkiloisesta kalasta, maistui hummerille ja sen lisänä öljy-rosmarniiperunoita. Hinta kalliimpaa kuin kadulla, Tuvanassa yöpyvät saavat 10% alennusta. Jälkiruuaksi otimme kirjamme suosittelemaa creme brulee:tä eli turkkilaista kahvia ja eräänlaista vanukasta, jossa hauska kova kuori päällä ja petit-herkkuja vieressä. Kaikki oli kuin taideteoksia.

Kävelyllä Kaleicin vanhassa kaupungissa

Kävely vanhassa kaupungissa Kaleicissa on erilaista, talot Ottomanin ajoilta (1391-1920) kauniisti restauroituja, siistiä. Lähellä satamaa ja rantaa on suuria puistoja ja penkkejä, joille ihmiset tulevat istumaan juomaan teetä kannuttain ja ihailemaan auringonlaskua. Kun menee sinne joukkoon vaan, pääsee hyvin tunnelmaan ja rilaksaamaan.

Moderni puoli Antalyasta myös yllättää positiivisesti. Tietysti hienoja hotelleja, kauppoja, kahviloita kuten kaikissa suurkaupungeissa.

Erilaista oli juoda turkkilaist kahvia pääkadun varrella toisessa kerroksessa olevassa kahvilassa. Sinne jonotettiin ns välihuoneessa, Kahvia juotiin veden kanssa ja oheisena pieniä ottomanien hovin kehittämiä makeisiä( vähän niinkuin marmelaadi) maaustettuina erimakuisilla pähkinöillä. Ihmiset kiireettömiä ja pelasivat eriaisia lautapelejä.

Mikäli on vähän aikaa Antalyassa, kannattaan käydä Antalya Museum: issa. Sinne pääsee hotellista raitiovaunulla ja kun jää päätepysäkillä pois, niin on perillä. Museossa on suuremmoinen kokoelma sarkofaageja, ja marmorista hakattuja patsaita." Tanssiva nainen" patsas jäi mieleen, marmori oli kuin upeasti laskeutuvaa, liehuvaa, harmaan beigen kirjavaa kangasta.

Kaleicissa on käymisen arvoinen Suna & Inan Kirac museo. Pieni talo, joka  kertoo kaupunkilaisten elämästä kodeissa, sekä eri ammateissa helpolla tavalla.

Matka Kaleiciin ja hotelli Tuvana

Lähestyttäessä Antalyaa Mahmutlaarista  huomaamme että kartta vanhaan kaupunginosaan Kaleiciin vaikuttaa hyvin sokkeloiselta. Olemme varanneet yöpymisen Tuvana hotellista,joten  toisella on kartta auki sylissä. Liikennevaloissa viereen pysähtynyt mopoilija koputtaa ikkunaan ja kysyy: Minne matka? Kaleiciin hänkin.. hyvin pysyttiin perässä ja sitten yhtäkkiä olimme Tuvana hotellimme parkkipaikalla. Kiitosten jälkeen menimme Ottomanin tyyliseen hotelliimme. Vastaanotto ja portaikot kalustettu antiikkihuonekaluilla käsinsolmittuine mattoineen. Huoneemme melko pieni. Sängyn lisäksi iso vaatekaappi, yhdisttty Tv, baarikaappi,kirjoituspöytä, erkkerissä kaksi plyysistä vanhanruusunpunaista mielllyttävää nojatuolia. Kaikki huonekalut valkoisia, reunoja oli maalattu hopealla. Lattia oli tyylikästä vanhaa tummaa puuta. Käytämme retkillämme apuna kirjaa Lonely planet, joka tällä kertaa  käytti ylisanoja tästä hotellista. Erikoisesti kirja kehui liinavaatteita. Meillä oli sängyssä kaksi pienta tyynyä, postimerkkipeitto eikä sijauspatjaa. Kuitenkin valitsisimme varmasti Tuvana hotellin uudestaan. Yksi yö maksoi kahdelta aamiaisineen 55 euroa.Ja parkki oli ilmainen.

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Retki Antalyaan ja Pergeen

Kevät on miellyttävää retkiaikaa, joten vuokrasimme automaativaihteisen Hyndain 20 euroa vuorokausi ja ajelimme Antalyaan päin. Perge tulee vastaa 100 km paikkeilla, hyvät  tienviitat ja raunioita näkyy tielle asti.

Mahmutlaarista tultaessa tie kääntyy oikealle ja isolta tieltä n. pari kilometriä Pergeen. Kun me tulimme perille oli kello vasta kymmenen paikkeilla, mutta parkkialueella jo parisenkymmentä isoa fiksua bussia täynnä ranskalaisia, hollantilaisia ja norjalaisia . Meille on piknik aina tärkeä juttu, joten etsimme vähän sivummalta tasaisia raunioita. Sieltä käsin silmäilimme valtavia lohkareita, joilta eri kokoiset sisiliskot huojuivat, mahdollisesti haistoivat tuoreen kahvin ja kroisanterin.
Sisääntulon jälkeen ( 7 euroa) vasemmalla valtava teatteri, kylpylaitos ja sitten itse pääkatu avautuu valtavien hyvin säilyneiden porttien jälkeen. Toista porttia restauroidaan joten se aina vähän latistaa näkymää.

Pääkatu tekee kyllä vaikutuksen, keskellä on ollut avoin porrastettu vesijärjestelmä, sen molemmilla puolilla kivetyt kadut ja sen varrella  pienet asunnot. Katua koristaa muutaman metrin välein marmoripylväät, joita arkeologit ovat restauroineet. Ja näin saa komean käsityksen pylväsriveistä ja korkeasta kivenhakkuutaidosta. Vaikuttaa suurelta koko Perge. Kukoistusaikanaan siellä asui 20.000 ihmistä.

Kouluaikaisista kirkkohistoriasta muistuu mieleen apostoli Paavalin ensimmäiset lähetysmatkat Pergeen. Kotona Suomessa meillä on kirjahyllyssä iso kuvakirja "I Paulus fotspår" isovanhempien perintönä.
Perge on katsottu hyvin parissa tunnissa ja jäätelö mastui samalla kun katsoimme naisten maahan myyntiin laittamia käsitöitä.
Suosittelen käyntiä Antalyan museossa. Museo on pieni , mutta siellä on laaja  ja hyvin säilynyt sargofaagiosasto. Todella puhutteleva. Myös marmoripatsaat Aleksanteri Suuresta, ja muista suurmiehistä, joiden kuvia oli historiankirjoissa 50 vuotta sitten, on mykistävää nähdä luonnossa. Nämä merkittävät löydöt on tehty juuri kymmenien arkeologien toimesta Pergessä.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Turkkilaista vieraanvaraisuutta voi vain ihmetellä

Mahmutlaarin keskustasta hautausmaan vierestä lähtee tie Taurus-vuorille. Tie kulkee keskellä banaani- ja appelsiiniviljelmiä ja näköala on kaunis. Maanviljelijät korjaavat kauden viimeistä satoaan ja isot muovipusseissa olevat banaanitertut ovat nostettu tien varteen. Siitä ne noutaa avolavalliset kuorma-autot ja banaanit viedaan Mahmutlaarin keskustan suureen varastoon.Matkamme varrella viljelijä kantaa banaanejaan kanoille syötäväksi, mutta näkee meidät ja tuo kiireesti meille maistiaiseksi uutta satoaan. Ovat vallan erinomaisia nämä pikkubanaanit.


Kun matka jatkunut viisi kilometriä, tie kääntyy loivasti takaisin Mahmutlaariin ja alkaa laskea.

Olemme kävelleet tämän 10 km lenkin monesti ja mielenkiinnolla seuranneet yhden modernin talon rakentamista, siksi että talo erottuu edukseen muista ja että rakennusvaiheesakin kaikki vaikutta niin siistiltä ilman suuria roskakasoja. Jäämme siihen ihailemaan. Pihalla seisookin mies ja  huudamme hänelle: "Nice house". Heti mies kysyy mistä olemme missä asumme. Ja kun kuulee että olemme olleet tällä seudulla 7 vuotta, tulee kutsu katsomaan puutarhaa. Puutarhassa on appelsiinipuita, joiden hedelmiin rakeet ovat laittaneet ruskeita jälkiä, lisäksi pihalla on pientä peruna -ja sipuli viljelystä. Kaikki hyvin hoidettua.

Pihalla on uusi seitsemänhengen taksi.

Isäntä pyytää meitä sisälle ja parvekkeelta kurkistavalta naiselta hän kysyy olisiko meille kahvia ja appelsiineja. Menemme kolmanteen kerrokseen, jätämme kengät portaikkoon. Aukenee iso eteinen. Olohuoneessa kaksi suurta sohvaa, moderni kamina, TV, isot ikkunat, kaunis näköala, paljon verhoja ja suuria mattoja. Erikseen on suuri vierashuone, jossa nurkassa paljon patjoja, lattialla mattoja ja kaksi isoa sohvaa. Kuulemma kesken. Eteisestä lähtevät ovet kahteen isoon kylpyhuoneeseen, lastenhuoneeseen, vanhempien makuuhuoneeseen ja keittiöön. Mitään ei kainosteltu, vaan kaikkea näytettiin hienoisella ylpeydellä, varsinkin puulattia oli hieno. Ja kaikki siistiä ja puhdasta. Viimeksi menimme keittiöön, emäntä veti valkoiset kaksinkertaiset verhot sivuun niin että aurinko tulvi sisään. Keittön kaapisto oli valkoinen ja koneet valkoisia myös lattialla seisova kaasuhella. Pesukone ja tiskikone myös. Taso oli ruskeaa kiveä ja sen takaseinä ruskeansävyistä mosaiikkia.

Istahdimme valkoisen muovikaluston ääreen, ja kohta joimme turkkilaista tuoreista pavuista keitettyä kahvia, jota tarjoiltiin vaaleapunaisista esikkokupeista, jotka perheen nuoret tytöt olivat antaneet äidille syntymäpäivälahjaksi. Isäntä kehoitti juomaan turkkilaisen kahvin kuumana.

Sitten tuodaan isolla tarjottimella kylmiä pestyjä oman puutarhan appelsiineja. Jokainen kuorii hedelmän omalla veitsellä, kuoret laitetaan tarjottimelle ja keskustellaan miten rakeet ovat vaurioittaneet appelsiinin kuorta. Hedelmä on herkullinen ja luomutuote.Lopuksi maistellaan kuivattua mustaa palkomaista hedelmää, jonka sisällä sokeria tai hunajaa ja pinta maistuu suklaalle. Sitä saa ostaa lauantaitorilta 2 euroa kilo.

Perhe on kotoisin Mahmutlaarista, miehen vanhemmat asuvat karjatilalla 60 km vuorille. Keskustelu käytiin englanniksi, ja ovat hyvin uteliaita ja kysyvät suoraan, mutta myös kertovat suoraan omista asioistaan. Perheen nuori äiti välitön ja iloinen, pukeutunut kirjavaan huiviin paksuun puuvillatakkiin ja säkkihousuihin. Sööttejä kasvoja ja hoikkaa vartaloa ei juuri näkynyt.

Tunti vierähti nopeasti, kiittivät että meillä oli aikaa jutella heidän kanssaan ja niin vilkutusten jälkeen meillä oli vielä 5 km kävely Mahmutlaariin.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Mahmutlarissa nähdään taas 29.02.-15.04.2012

Ostettiin Matkapörssin kautta Turkish Airlinelle lentoliput Helsingista Antalyaan, välilaskulla Istanbulissa . 366eur meno-paluu. Aurinkoon!