lauantai 31. maaliskuuta 2012

Retki Antalyaan ja Pergeen

Kevät on miellyttävää retkiaikaa, joten vuokrasimme automaativaihteisen Hyndain 20 euroa vuorokausi ja ajelimme Antalyaan päin. Perge tulee vastaa 100 km paikkeilla, hyvät  tienviitat ja raunioita näkyy tielle asti.

Mahmutlaarista tultaessa tie kääntyy oikealle ja isolta tieltä n. pari kilometriä Pergeen. Kun me tulimme perille oli kello vasta kymmenen paikkeilla, mutta parkkialueella jo parisenkymmentä isoa fiksua bussia täynnä ranskalaisia, hollantilaisia ja norjalaisia . Meille on piknik aina tärkeä juttu, joten etsimme vähän sivummalta tasaisia raunioita. Sieltä käsin silmäilimme valtavia lohkareita, joilta eri kokoiset sisiliskot huojuivat, mahdollisesti haistoivat tuoreen kahvin ja kroisanterin.
Sisääntulon jälkeen ( 7 euroa) vasemmalla valtava teatteri, kylpylaitos ja sitten itse pääkatu avautuu valtavien hyvin säilyneiden porttien jälkeen. Toista porttia restauroidaan joten se aina vähän latistaa näkymää.

Pääkatu tekee kyllä vaikutuksen, keskellä on ollut avoin porrastettu vesijärjestelmä, sen molemmilla puolilla kivetyt kadut ja sen varrella  pienet asunnot. Katua koristaa muutaman metrin välein marmoripylväät, joita arkeologit ovat restauroineet. Ja näin saa komean käsityksen pylväsriveistä ja korkeasta kivenhakkuutaidosta. Vaikuttaa suurelta koko Perge. Kukoistusaikanaan siellä asui 20.000 ihmistä.

Kouluaikaisista kirkkohistoriasta muistuu mieleen apostoli Paavalin ensimmäiset lähetysmatkat Pergeen. Kotona Suomessa meillä on kirjahyllyssä iso kuvakirja "I Paulus fotspår" isovanhempien perintönä.
Perge on katsottu hyvin parissa tunnissa ja jäätelö mastui samalla kun katsoimme naisten maahan myyntiin laittamia käsitöitä.
Suosittelen käyntiä Antalyan museossa. Museo on pieni , mutta siellä on laaja  ja hyvin säilynyt sargofaagiosasto. Todella puhutteleva. Myös marmoripatsaat Aleksanteri Suuresta, ja muista suurmiehistä, joiden kuvia oli historiankirjoissa 50 vuotta sitten, on mykistävää nähdä luonnossa. Nämä merkittävät löydöt on tehty juuri kymmenien arkeologien toimesta Pergessä.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Turkkilaista vieraanvaraisuutta voi vain ihmetellä

Mahmutlaarin keskustasta hautausmaan vierestä lähtee tie Taurus-vuorille. Tie kulkee keskellä banaani- ja appelsiiniviljelmiä ja näköala on kaunis. Maanviljelijät korjaavat kauden viimeistä satoaan ja isot muovipusseissa olevat banaanitertut ovat nostettu tien varteen. Siitä ne noutaa avolavalliset kuorma-autot ja banaanit viedaan Mahmutlaarin keskustan suureen varastoon.Matkamme varrella viljelijä kantaa banaanejaan kanoille syötäväksi, mutta näkee meidät ja tuo kiireesti meille maistiaiseksi uutta satoaan. Ovat vallan erinomaisia nämä pikkubanaanit.


Kun matka jatkunut viisi kilometriä, tie kääntyy loivasti takaisin Mahmutlaariin ja alkaa laskea.

Olemme kävelleet tämän 10 km lenkin monesti ja mielenkiinnolla seuranneet yhden modernin talon rakentamista, siksi että talo erottuu edukseen muista ja että rakennusvaiheesakin kaikki vaikutta niin siistiltä ilman suuria roskakasoja. Jäämme siihen ihailemaan. Pihalla seisookin mies ja  huudamme hänelle: "Nice house". Heti mies kysyy mistä olemme missä asumme. Ja kun kuulee että olemme olleet tällä seudulla 7 vuotta, tulee kutsu katsomaan puutarhaa. Puutarhassa on appelsiinipuita, joiden hedelmiin rakeet ovat laittaneet ruskeita jälkiä, lisäksi pihalla on pientä peruna -ja sipuli viljelystä. Kaikki hyvin hoidettua.

Pihalla on uusi seitsemänhengen taksi.

Isäntä pyytää meitä sisälle ja parvekkeelta kurkistavalta naiselta hän kysyy olisiko meille kahvia ja appelsiineja. Menemme kolmanteen kerrokseen, jätämme kengät portaikkoon. Aukenee iso eteinen. Olohuoneessa kaksi suurta sohvaa, moderni kamina, TV, isot ikkunat, kaunis näköala, paljon verhoja ja suuria mattoja. Erikseen on suuri vierashuone, jossa nurkassa paljon patjoja, lattialla mattoja ja kaksi isoa sohvaa. Kuulemma kesken. Eteisestä lähtevät ovet kahteen isoon kylpyhuoneeseen, lastenhuoneeseen, vanhempien makuuhuoneeseen ja keittiöön. Mitään ei kainosteltu, vaan kaikkea näytettiin hienoisella ylpeydellä, varsinkin puulattia oli hieno. Ja kaikki siistiä ja puhdasta. Viimeksi menimme keittiöön, emäntä veti valkoiset kaksinkertaiset verhot sivuun niin että aurinko tulvi sisään. Keittön kaapisto oli valkoinen ja koneet valkoisia myös lattialla seisova kaasuhella. Pesukone ja tiskikone myös. Taso oli ruskeaa kiveä ja sen takaseinä ruskeansävyistä mosaiikkia.

Istahdimme valkoisen muovikaluston ääreen, ja kohta joimme turkkilaista tuoreista pavuista keitettyä kahvia, jota tarjoiltiin vaaleapunaisista esikkokupeista, jotka perheen nuoret tytöt olivat antaneet äidille syntymäpäivälahjaksi. Isäntä kehoitti juomaan turkkilaisen kahvin kuumana.

Sitten tuodaan isolla tarjottimella kylmiä pestyjä oman puutarhan appelsiineja. Jokainen kuorii hedelmän omalla veitsellä, kuoret laitetaan tarjottimelle ja keskustellaan miten rakeet ovat vaurioittaneet appelsiinin kuorta. Hedelmä on herkullinen ja luomutuote.Lopuksi maistellaan kuivattua mustaa palkomaista hedelmää, jonka sisällä sokeria tai hunajaa ja pinta maistuu suklaalle. Sitä saa ostaa lauantaitorilta 2 euroa kilo.

Perhe on kotoisin Mahmutlaarista, miehen vanhemmat asuvat karjatilalla 60 km vuorille. Keskustelu käytiin englanniksi, ja ovat hyvin uteliaita ja kysyvät suoraan, mutta myös kertovat suoraan omista asioistaan. Perheen nuori äiti välitön ja iloinen, pukeutunut kirjavaan huiviin paksuun puuvillatakkiin ja säkkihousuihin. Sööttejä kasvoja ja hoikkaa vartaloa ei juuri näkynyt.

Tunti vierähti nopeasti, kiittivät että meillä oli aikaa jutella heidän kanssaan ja niin vilkutusten jälkeen meillä oli vielä 5 km kävely Mahmutlaariin.