lauantai 31. maaliskuuta 2012

Retki Antalyaan ja Pergeen

Kevät on miellyttävää retkiaikaa, joten vuokrasimme automaativaihteisen Hyndain 20 euroa vuorokausi ja ajelimme Antalyaan päin. Perge tulee vastaa 100 km paikkeilla, hyvät  tienviitat ja raunioita näkyy tielle asti.

Mahmutlaarista tultaessa tie kääntyy oikealle ja isolta tieltä n. pari kilometriä Pergeen. Kun me tulimme perille oli kello vasta kymmenen paikkeilla, mutta parkkialueella jo parisenkymmentä isoa fiksua bussia täynnä ranskalaisia, hollantilaisia ja norjalaisia . Meille on piknik aina tärkeä juttu, joten etsimme vähän sivummalta tasaisia raunioita. Sieltä käsin silmäilimme valtavia lohkareita, joilta eri kokoiset sisiliskot huojuivat, mahdollisesti haistoivat tuoreen kahvin ja kroisanterin.
Sisääntulon jälkeen ( 7 euroa) vasemmalla valtava teatteri, kylpylaitos ja sitten itse pääkatu avautuu valtavien hyvin säilyneiden porttien jälkeen. Toista porttia restauroidaan joten se aina vähän latistaa näkymää.

Pääkatu tekee kyllä vaikutuksen, keskellä on ollut avoin porrastettu vesijärjestelmä, sen molemmilla puolilla kivetyt kadut ja sen varrella  pienet asunnot. Katua koristaa muutaman metrin välein marmoripylväät, joita arkeologit ovat restauroineet. Ja näin saa komean käsityksen pylväsriveistä ja korkeasta kivenhakkuutaidosta. Vaikuttaa suurelta koko Perge. Kukoistusaikanaan siellä asui 20.000 ihmistä.

Kouluaikaisista kirkkohistoriasta muistuu mieleen apostoli Paavalin ensimmäiset lähetysmatkat Pergeen. Kotona Suomessa meillä on kirjahyllyssä iso kuvakirja "I Paulus fotspår" isovanhempien perintönä.
Perge on katsottu hyvin parissa tunnissa ja jäätelö mastui samalla kun katsoimme naisten maahan myyntiin laittamia käsitöitä.
Suosittelen käyntiä Antalyan museossa. Museo on pieni , mutta siellä on laaja  ja hyvin säilynyt sargofaagiosasto. Todella puhutteleva. Myös marmoripatsaat Aleksanteri Suuresta, ja muista suurmiehistä, joiden kuvia oli historiankirjoissa 50 vuotta sitten, on mykistävää nähdä luonnossa. Nämä merkittävät löydöt on tehty juuri kymmenien arkeologien toimesta Pergessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti