sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Retki Urunlyn luolaan - aika seikkailu

Vielä piti päästä retkelle ja nyt kohti Antalyaa, ennen Manavgatia käännös oikealle Konyan tielle. Konyan tie kulkee Toros vuoriston reunoilla, välillä yli tuhannen metrin korkeudella ja välillä laskeudutaan jyrkästi alas . Lumi on paikoin aivan lähellä, välillä pinjametsää, ja ihastuttavia täydessä kukassa olevia hedelmäpuita.
Aksekin kohdalla käännytään länteen Ibradiin.Ibradi on vuoren rinteessä sijaitseva kylä ja talot 2-3 kerroksisia punatiili ja harjakattoisia. Hedelmätarhoja ja viinirypäleiden viljelyä, aitoa anatolialaista Turkkia. Rauhallista, kaunista ja vaurasta monin paikoin.
Vielä muutama kilometri ja Urunly kylän edustalla iso kyltti, jossa pyydetään turkiksi ja saksaksi vierailijoita olemaan siististi ja ottamaan oppaan mukaan. Kylän keskustassa talojen vierustalla istuu pitkä rivi miehiä, joille selitämme, että haluaisimme päästä "cavelle", joka muuten yksi maailman suurimpia. Opas järjestyy tuossa tuokiossa. Tietojemme mukaan kävelymatka luolalle kestäisi tunnin, mutta iloksemme perille asti menee nyt soratie vaikkakin kovin jyrkällä reunalla.
Edessä on syvä pieni järvi  ja siitä kohoaa korkea vuori kohtisuoraan ja suuri luolansuu. Oli kyllä yllätys, että otettiin soutuvene, pelastusliivit päälle ja luolaan. Tietysti luola oli sisältä valtava, hieno katosta ja seinistä, ja kosken pauhu valtava, vesi kirkasta ja valmista pullotettavaksi. Mutta koska emme todellakaan nähneet pimeydessä eteenpäin milloin tulisi putous ja milloin imu putousta kohti alkaisi, nousi pelko päälle ja opas souti lähemmäksi luolan suuta.

Ajoimme oppaan kotiin ja hän pyysi meitä pihalleen. Vaimo toi tarjottimella kylmää ayrania eli jugurttijuomaa lasikupeissa. Perheessä on n. 5 vuotias poika ja toisellakymmenellä oleva tyttö, luonnonlapsia. Pihapiiriiin otetiin iloksemme 2 aikuista ja 4 pientä mustaa vuohta. Ne olisivat mielellään tulleet syliin ja lapset jahtasivat niitä.

Perheen isoäiti tuli sukankutimensa kanssa istuskeleman seuraamme. Vertasimme kutomistapojamme ja oikean silmukan teemme samalla tavalla, mutta nurjasilmukka eri tavalla ja hän syötti langan niskan kautta, niin en tee. Perheen isoäidillä oli arvonsa mukainen kevyt, valkoinen, koristeltu huivi.
 
Kylän talot on rakennettu saman arkitehtoonisen kaavan mukaan, Noin 10x 10 sentin kokoista, paikallista kiveä päällekkäin ja parinkymmenensentin korkeudessa lankku ja pyöreä puupala. Talot pari kerroksisia ja erkkeri kohti etelää. Tässä talossa ei puuosia oltu käsitelty, mutta monissa muissa ne oli käsitelty punaruskeasti, mikä sopi erinomaisesti.
Näkymä pihalta oli henkeäsalpaava, hedelmäpuita kukassa, vihreätä niittyä , samanlaisia taloja rinteillä, lumipeitteiset vuoret edessä.Vielä muutama kuivattu viikuna tarjotaan ja meillä lähtö kohti Mahmutlaaria.
Käymme vielä Aksekissa, keskustassa on yliopisto ja sitä vastapäätä juomme kahvilassa teetä. Täällä on sitten miehet pukeutuneet mustiin, valkoisine paitoineen ja naiset korkokengissä. Ero tuntui valtavalta. Turkki on iso maa, tyylit vaihtuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti